Liiton kannanotto 5.11.2021

Aina heikomman puolella ja puolesta!

 Hyvinvointialueiden on kaikissa toiminnoissaan ja niiden kehittämisessä otettava huomioon ikääntyneen väestönsä aito mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. On huolehdittava tinkimättömästi siitä, että ikäihmisille tärkeitä sosiaali- ja terveyspalveluja on riittävästi ja että ne ovat laadullisesti korkeatasoisia sekä kohtuuhintaisia vaatii Eläkkeensaajien Keskusliiton Turussa kokoontunut liittokokous. 

Toimivat lähipalvelut on taattava ikään ja asuinpaikkaan katsomatta. Asiakasmaksut eivät saa nousta esteeksi riittävien palvelujen saamiselle. Palveluista, avusta ja tuesta ei ole hyötyä, jos ikääntyneellä ei ole mahdollisuutta niitä hankkia ja saavuttaa. Suomeen on lopultakin laadittava jo pitkään vaatimamme toimenpideohjelma, jolla eläkeläisköyhyys poistetaan. Keskeinen osa ohjelmaa on oltava kansaneläkkeeseen tehtävät reilut tasokorotukset.

 Vaadimme sote-keskusmaksuista luopumista koko maassa. Asiakasmaksuista saatava rahoitusosuus on varsin pieni suhteessa maksujen perinnästä aiheutuviin hallinnollisiin kuluihin. 

Mukana ilmastotalkoissa 

lmastonmuutoksen torjuntaa ei saa jättää pelkästään nuorten vastuulle. Ilmastonmuutoksen seuraukset, hyvät ja huonot, koskevat samalla tavoin ikääntyvien elinympäristöä. Eläkkeensaajat tekevät kaiken tarvittavan hallitun ilmastonmuutoksen torjunnan eteen. Konkreettisia askelia ovat esimerkiksi: yhteisöllinen asuminen, kierrätys, uusiokäyttö ja energiatehokas asuminen.

 Turvallista kotihoitoa ja palveluasumista 

Ikääntyneelle tulee turvata oikea-aikaiset, laadukkaat ja kohtuuhintaiset palvelut mahdollisimman lähellä. Koti ei ole aina paras paikka ikääntyneelle, erityisesti silloin, jos hän on vaikeasti muistisairas ja kokee turvattomuutta ja yksinäisyyttä.

 Kotihoidon palveluiden turvin tulee taata ikääntyneelle hänen yksilöllistä tarvettaan vastaavat, riittävät ja laadukkaat palvelut sekä ihmisarvoinen ja mielekäs arki. Mikäli ikääntynyt ei selviydy kotihoidon palveluiden turvin, tulee hoito arvioida viivytyksettä. Ympärivuorokautisen palveluasumisen ja laitoshoidon mahdollisuus tulee turvata niitä tarvitseville.

On tärkeää, että ikäihmiset pysyvät vireinä, toimintakykyisinä ja sosiaalisesti aktiivisina. Maamme kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden tuleekin antaa yhdistystemme ja piiriemme erittäin arvokkaalle toiminnalle sille kuuluva arvo.

 Kaikkea tätä tukemaan ja kehittämään Eläkkeensaajien Keskusliitto perustaa tulevaisuustyöryhmän. Kutsumme kaikki mukaan läpinäkyvään, avoimeen yhteistyöhön!

 Turussa 4.11.2021, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n liittokokous

 Lisätietoja: puheenjohtaja, kunnallisneuvos Simo Paassilta, puh. 050 522 1201